Kun Nuutti oli lapsi, hänen vaarinsa kertoi hänelle usein tarinoita siitä, kuinka hän oli asunut Retropolisissa nuoruudessaan. Vaari oli aina ollut suuri fani kaikkea retroa kohtaan ja hänellä oli laaja kokoelma vanhoja esineitä, kuten radioita, gramofoneja, ja elokuvajulisteita, joita hän säilytti olohuoneensa seinällä.
Vaari oli ollut osa Retropolisin alkuperäistä yhteisöä, aikana jolloin kaupunki oli vasta alkanut muotoutua nykyiseksi retroihmeeksi. Vaari oli työskennellyt siellä nuorena mekaanikkona, korjaten vanhoja autoja ja muita koneita. Hän oli nauttinut siitä, että sai pitää käsissään jotakin, joka oli valmistettu ennen hänen syntymäänsä, ja saada sen taas toimimaan.
Vaarin suosikkihetki päivässä oli, kun hän saattoi istua työpöydän ääressä, kuunnella vanhaa radiota ja korjata jotakin. Hän oli kuvannut tätä hetkeä Nuutille niin yksityiskohtaisesti, että Nuutti saattoi sulkea silmänsä ja kuvitella olevansa siellä vaarin kanssa.
Vaikka vaari rakasti Retropolista, hän oli päättänyt muuttaa pois nuorena miehenä. Hän oli halunnut nähdä maailmaa, tutkia uusia paikkoja ja kokemuksia. Hän muutti moniin eri kaupunkeihin, mutta ei koskaan löytänyt toista paikkaa, joka olisi tuntunut samalta kuin Retropolis.
Nuutti muistaa, kuinka vaari istui tuolissaan, silmät kiinni, ja kertoi tarinoita Retropolisin neonvalojen alla vietetyistä illoista, vanhoista autoista, joita hän korjasi, ja ystävistä, jotka hän oli jättänyt taakseen. Vaari sanoi aina, että Retropolis oli aina hänen sydämessään, ja nyt se oli Nuutin sydämessä.
Retropolis oli Nuutin ja hänen vaarinsa yhteinen side, jota he vaalivat. Se oli paikka, jossa he molemmat olivat löytäneet itsensä ja rakkauden retroon. Vaikka vaari ei ollut enää siellä fyysisesti, hän oli siellä hengessä, ja Nuutti tiesi, että hän jatkoi vaarinsa perintöä työskennellessään Retrohälytyskeskuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti