Ei, ei lähellekään. Kaikki ne hyper-avaruuden super-välitöntä-pikaviestintä-tietokoneviritykset, ne tekoälyjen täyttämät kartoitussatelliitit ja päällekäyvät sää-ennustekoneet olivat jääneet kauas jälkeen Nuutin uuden Retrosatelliitin rinnalla. Mikä erotti Retrosatelliitin kaikista muista, oli sen ainutlaatuinen "retro-aalto". Retrosatelliitti ei vain kiertänyt maapalloa; se heijasti maahan kaikkea sitä, mikä teki Retropolisista niin erityisen.
Satelliitti itsessään näytti kuin se olisi suoraan 60-luvulta, sen kuparinhohtoiset antennit ja kromatut yksityiskohdat kuvastivat Retropolisin retrohenkeä. Mutta sen sisältö... sen sisältö oli puhdasta kultaa - tai ehkä paremminkin puhdasta vinyyliä. Retrosatelliitti oli täynnä vanhoja hyviä klassikoita: syntetisaattoreita, kasettinauhoja, pelikartušeja, leffoja 8 mm filmillä, kaikkia niitä asioita, jotka muistuttivat meitä siitä, kuinka paljon olimme menettäneet modernin teknologian tiellä.
Mutta Retrosatelliitti ei vain tallentanut retroilua; se myös heijasti sitä. Se lähetti radiolähetyksiä, jotka sisälsivät kaikkea 70-luvun discomusiikista vanhoihin radiodraamoihin. Se lähetti myös televisiolähetyksiä, jotka sisälsivät kaikkea mustavalkoisista elokuvista vanhoihin uutislähetyksiin. Ja kaiken tämän lisäksi, se lähetti myös digitaalisia signaaleja, jotka sisälsivät kaikkea retropelien ROM-tiedostoista ASCII-taiteeseen.
Retrosatelliitin laukaisu oli suuri hetki Retropolisille. Se oli kaupungin lahja maailmalle, muistutus siitä, että menneisyys on tärkeä osa meitä, vaikka katsoisimme kohti tulevaisuutta. Ja jokaisen retrosignaalin myötä, jokaisen retrolähetyksen myötä, Retropolisista tuli yhä vahvemmin se paikka, joka tunnetaan koko maailmassa retroilun mekkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti